Puheen pulmat

Suomenkielessä on runsaasti kielenkärjellä yläetuhampaiden takana hammasvallilla tuotettavia äänteitä (T, D, N, L, S, R). Toisinaan esimerkiksi pitkittyneen tutin käytön seurauksena kielen liikkeet suuntautuvat puheen aikana vallitsevasti alahampaiden taakse ylähammasvallin sijaan. Lapsen puhe saattaa olla hyvin ymmärrettävää, mutta artikulaattorina toimii kielen kärjen sijaan kielen selkä.

Toisinaan vanhemmat kiinnittävät huomiota lapsen tapaan tuottaa s-äänne hampaiden välistä. Joillakin lapsilla kieli vilahtaa vain hieman hampaiden takana tai välissä, joillakin lapsilla kieli taasen tulee selvästi ulos suusta s-äänteen aikana.

Mikäli edellä mainittuihin poikkeaviin artikulaatioliikkeisiin vielä yhdistyy esim. kielen väärä lepoasento tai osittainen suuhengitys, alahampaisiin ja leukaan kohdistuu poikkeavan runsaasti kielen tuottamaa painetta. Alaleukaan kohdistuva jatkuva paine ja toisaalta yläleuasta puuttuva paine aiheuttavat leukojen suhteiden vääristynyttä kasvua: ylähammaskaari jää liian kapeaksi ja alaleuka kasvaa suureksi, jolloin alahampaat sijoittuvat poikkeavasti ylähampaiden eteen. Jos taas kieli työntyy hampaiden väliin, kehittyy lapselle usein avopurenta.

Vaikka yksittäisillä kielen liikkeillä ei olekaan suoraan yhteyttä äänteiden tuottoon, voi tarkoin kohdennetuilla suun- ja kasvojen alueen lihasten harjoituksilla olla merkittävää vaikutusta myös puheen selkeyteen ja jopa yksittäisten äänteiden oppimiseen.